Brysselin skandinaavinen koulu on Ruotsin, Norjan ja Suomen opetusviranomaisten hyväksymä esi- ja peruskoulua vastaava ulkomaankoulu, jolla on todistuksenanto-oikeus ja joka saa valtionapua em. maista. Lukiomme on Norjan ja Ruotsin viranomaisten hyväksymä ja näiden maiden kansallisten ylioppilastutkintojen lisäksi koulussamme on mahdollista opiskella International Baccalaureate-tutkintoon johtavalla IB-linjalla.
Koulussamme on myös tanskalaisia ja islantilaisia oppilaita. Opetuskielinä on oppilaittemme äidinkielien lisäksi englanti ja ranska.
Meillä on hienot, tarkoituksen mukaiset tilat, paljon opettajia ja ihastuttava, turvallinen ympäristö. Tervetuloa tutustumaan!
Oppilasnäkemyksemme ja tapamme työskennellä lasten kanssa on skandinaavinen, mutta koulussamme lapset oppivat kohtaamaan myös toisenlaisen kulttuurin ja taustan omaavia ihmisiä.
Painotamme oman äidinkielen taitoja, mutta haluamme myös antaa lapsille hyvät perustaidot vieraissa kielissä, niin että he myöhemmin hallitsevat ainakin kaksi vierasta kieltä.
Noudatamme skandinaavista opetussuunnitelmaa, joka on synteesi oppilaittemme kotimaiden opetussuunnitelmista. Lasten onkin helppo aloittaa opintonsa koulussamme ja yhtä helppo jatkaa kotimaan koulussa, sitten kun ulkomailla oleskelu päättyy.
Tarjoamme oppilaillemme kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: skandinaavisen ja ns. ranskalaisen linjan.
Tavoitteenamme on, että
Yläkoulussa noudatetaan koulun omaa opetussuunnitelmaa, joka on laadittu pohjoismaisten opetussuunnitelmien ja niiden perusteiden pohjalta. Opetusviranomaiset ovat hyväksyneet opetussuunnitelmamme. Muutto Pohjoismaista tänne tai päinvastoin ei näin ollen tuota sen kummempia ongelmia kuin mitä muutto kotimaan koulusta toiseen aiheuttaisi.
Oppilaat saavat oman maansa vaatimusten mukaisen peruskoulun päättötodistuksen 10. luokan päätteeksi. Tanskalaiset oppilaat saavat norjalaisen päättötodistuksen. Pidämme samat kansalliset kokeet kuin oppilaittemme kotimaissa pystyäksemme arvioimaan oppimistuloksia ja noudattamaan samanlaista arviointiasteikkoa kotimaan opettajien kanssa.
Yläasteen oppilaat saavat valita kaksi viikkotuntia taito- ja taideaineista, tietotekniikasta ja vieraista kielistä. Myös opiskelutekniikkaa tarjotaan valinnaisena aineena. Opetus näillä tunneilla ei ole luokka-asteeseen sidottua.
Lukioasteemme on Norjan ja Ruotsin viranomaisten hyväksymä. Ruotsalainen lukiolinjamme tarjoaa kaksi linjavaihtoehtoa; luonnontieteellisen ja yhteiskunnallisen. Oppilaille voidaan myös laatia oma, yksilöllinen opinto-ohjelma. Norjalainen lukiomme koostuu perusopinnoista ja kahdesta lisäopintovuodesta ( VK1 ja VK2 ). Ruotsalaista lukio-ohjelmaa seuraaville oppilaille pidetään kurssien päättökokeita ruotsin, englannin, saksan ja ranskan kielissä sekä matematiikassa. Norjalaisen lukion oppilaille järjestetään mahdollisuus tutkintoihin joka lukuvuoden lopussa.
Jokaisella IB-koululla on oma profiilinsa ja tapansa järjestää opetus, joka johtaa IB-diplomiin. Yhteistä kaikille kyseisille kouluille on kuitenkin se, että kysymykset niin suullisiin kuin kirjallisiinkin kuulusteluihin tutkintoa suoritettaessa tulevat IB-lautakunnalta ja samainen lautakunta käsittelee myös oppilaitten vastaukset. Joissakin aineissa voi opettajan päättöarviointi vaikuttaa 20 prosentin verran oppilaan arvosanaan, mutta muuten arvosanan antaa yksin ja ainoastaan IB-lautakunta.
International Baccalaureate on nykyisin organisaatio, jonka piiriin kuuluu kouluja kaikista maanosista. Ajatus on, että tämä koulutusmuoto voisi palvella perheitä, jotka ovat "kansainvälisesti liikkuvia" ja että tällaisen koulutuksen avulla voitaisiin luoda ymmärtämystä eri kansojen, maiden ja kulttuurien välille.
Koulussamme on vuosien ajan ollut vahvoja toiveita siitä, että kansallista opetusta täydennettäisiin kansainvälisellä oppiaineksella. Laaja kieltenopetus, tiettyjen aineitten opetus englanniksi ja ranskaksi, opintoretket Belgiassa ja muissa maissa sekä IB-ohjelma ovat kansainvälisen opetussuunnitelmamme tärkeitä peruspilareita. Meillä IB-linja integroituu kansallisiin lukion opetussuunnitelmiin.
Oppilaamme saavat näin ollen halutessaan kaksi tutkintoa. Heillä on mahdollisuus suorittaa tavallinen ruotsalainen tai norjalainen ylioppilastutkinto ja sen lisäksi kansainvälinen IB, joka on kautta maailman, myös Pohjoismaissa, hyväksytty yliopistoon oikeuttava tutkinto.
Jos haluat lisätietoja, ottakaa ystävällisesti yhteyttä:
| Pirjo Kortelainen | Esikoulun rehtori | +32-2-352.64.28 | pirjo.kortelainen@ssb.be |
| Kristy Lundström | Ala-asteen rehtori | +32-2-357.06.82 | kristy.lundstrom@ssb.be |
| Christina Newport | Ylä-asteen ja lukion rehtori | +32-2-357.06.81 | christina.newport@ssb.be |
| Mats Borgmästars | Suomalaisen koulun rehtori | +32-2-352.64.49 | mats.borgmastars@ssb.be |
Suomalaisten alakoululaisten kotisivu
Skandinaavisen koulun kotisivu